Salaliittoteoriaelokuvat

Salaliittoteoriat ovat kutkuttava aihe. Netissä liikkuu jos jonkinlaisia salaliittoteorioita, joihin suuri määrä ihmisiä oikeasti aktiivisesti uskoo. Joihinkin salaliittoteorioihin uskomme jopa lähes tietämättämme.

Salaliittoteoriat ovat suosittuja aiheita myös elokuvissa. Suurin salaliittoteoriaelokuvien buumi oli meneillään 1970-1990 vuosina, mutta edelleen toisinaan putkahtaa ulos salaliittoteoriasta kertovia elokuvia, joko keksityistä tai oikeista.

Jos salaliittoteoriaelokuvien katsominen kutkuttaa, tästä listasta löydät muutaman hyvän kandidaatin seuraavaan leffailtaan.

Conspiracy Theory (1997)

Nyt jo 20 vuotta vanha elokuva on jo nimestään lähtien salaliittoteorioista kertova elokuva. Elokuvaa tähdittävä Mel Gibson näyttelee New Yorkilaisen taksikuljettajan, Jerry Fletcherin roolissa. Jerry on sattumoisin ekspertti salaliittoteorioissa. Hän on myös erittäin ihastunut hallituksen lakinaiseen, Alice Suttoniin (Julia Roberts), joka on vaivaantunut Jerryn antamasta huomiosta häntä kohtaan mutta sallii sen, sillä Jerry kerran pelasti Alicen ryöstöltä kadulla.

Eräänä päivänä Jerry kidnapataan ja pakotetaan psykologisiin testeihin Dr. Jonaksen (Partic Steward) toimesta, jolloin hänelle valkenee, että oli kuin olikin kyse oikeasta salaliittoteoriasta. Jerry onnistuu pakenemaan ja pyytää Alicen apua, mutta Alice empii epäillessään Jerryn vain mahdollisesti lopullisesti tulleen hulluksi oikean ja todellisen uhkan löytämisen sijaan. Lopussa Jerryn on saatava selville, mikä hänen epäilemistään salaliittoteorioista on totta pelastaakseen nahkansa.

Capricorn One (1977)

Yksi kuuluisimmista salaliittoteorioista ja myös edelleen aktiivisimmista, liittyy kuumatkaan. Moni miettii, oliko kyseessä pelkkä videotrikki, eikä kukaan ole oikeasti koskaan mennyt kuuhun. Koko kuukilvan aikaan julkaistu elokuva Capricorn One pyörii juuri tämän salaliittoteorian ympärillä. Kolme astronauttia, joita näyttelee James Brolin, Sam Waterston ja O.J. Simpson, ovat valmistautumassa avaruuslennolle Marsiin. Viimehetkellä mekaaninen vika tulee esille ja sen vaara jopa päästää miehet päiviltään, miehet poistetaan aluksesta, Carpicorn One:sta, ja NASA päättää lähettää avaruusaluksen menemään ilman miehitystä. Jotta salaisuus ei paljastuisi, on miesten kuvattava näyteltyä kuvamateriaalia Marsin pinnalta, maan päällä studiollaan. Journalisti, jota näyttelee Elliott Gould, saa kuitenkin vihiä tapahtuneesta, ja pyrkii paljastamaan salaliiton.

The X-Files (1998)

Suosittu tv-sarja ja myöhemmin elokuva, The X-Files käsittelee avaruusolioihin liittyviä salaliittoteorioita. Elokuvan tapahtumapaikkana on pieni texasilainen kylä, jossa omituinen musta aine löydetään alkuihmisen ruumiista. Mönjä ahmaisee pienen pojan ja hänen pelastajansa suihinsa. Tätä lähtevät tutkimaan FBI-agentit Fox Mulder (David Duchovny) sekä Dana Scully (Gillian Anderson), jotka ovat Dallasissa purkamassa pommia. Pommin purkaminen epäonnistuu ja se räjähtää, jättäen jälkeensä neljä kuollutta. Myöhemmin Mulder ja Scully saavat nimettömän vihin siitä, että pommi oli hallituksen juoni, jotta pojan kuolemaan liittynyt alienvirus-tapaus saataisiin peitettyä.

Extreme Measures (1996)

Tässä Hugh Grantin tähdittämässä elokuvassa käsitellään kuvitteellista salaliittoteoriaa. Miehen näyttelemä Dr. Guy Luthan yrittää hoitaa koditonta miestä, jolla on varsin omituisia oireita. Mies kuitenkin katoaa yhtäkkisesti papereineen päivineen, eikä Luthanille jää mitään todisteita koko hoitotapauksesta. Luthan yrittää lähteä etsimään miestä, ja pikkuhiljaa alkaa epäillä, että tapaukseen liittyy salaliitto. Tämä johtaa hänet erittäin arvostetun Dr. Lawrence Myrickin (Gene Hackman) luo. Luthan on tietämättään suuressa vaarassa, sillä Myrickin miehet eivät katso Luthanin urkkimista hyvällä, ja Luthan saa pian todeta miesten tuhoavan hänet sekä ammatillisesti että henkilökohtaisella tasolla.

End Game (2006)

End Game on yksi uudempia, vaikka silti 11 vuotta vanha, salaliittoteoriaelokuvia. Elokuvassa salainen agentti Alex Thomas (Cuba Gooding Jr.) yrittää pysäyttää mielenvikaisen ampujan, mutta on liian hidas yrityksissään ja Yhdysvaltojen presidentti ammutaan brutaalisti keskellä lehdistötilaisuutta. Journalisti Kate Crawford (Angie Harmon) alkaa tutkia tapausta ja epäilee valtavan salaliiton olevan valloillaan. Journalisti saa lopulta Thomasin puolelleen ja vakuutettua hänet salaliittoteorian todellisuudesta. Yhdessä kaksikko käy purkamaan salaliittoa, kunnes lopulta heistä itsestään tulee liiton uudet kohteet.

The Pelican Brief (1993)

Jälleen yksi Julia Robertsin tähdittämä elokuva. Tässä mysteeri/rikoselokuvassa nuori lakiopiskelija on tarinan keskiössä. Hänen kirjoittamansa lakipaperit, jotka käsittelevät kahden huippuoikeuden tuomarin salamurhaa, johtavat tytön joutumaan tappajien kohteeksi. Paetessaan tappajilta hän ymmärtää, kuinka suuressa vaarassa hän oikeastaan onkaan, kun hänen rakastajansa ja mentorinsa tapetaan. Tyttö pakenee New Orleansiin, jossa eräs journalisti auttaa häntä purkamaan vanhojen hallitushahmojen ympärillä pyörivän salaliiton.

JFK (1991)

Eräs amerikkalaisten keskuudessa kuuma salaliittoteoria liittyy John F. Kennedyn kuolemaan, ja siitä kertoo myös elokuva JFK. Tämä Oliver Stonen draamaelokuva keskittyy presidentin salamurhan tutkimiseen New Orlensin piiriedustajan, Jim Garrisonin, johdolla. Kun Garrison alkaa epäillä murhan taustoja, hallitus vastustaa hänen salaliittoepäilyjään ja tapettuaan epäiltynsä salamurhaajan Lee Harvey Oswaldin, Garrison päättää tapauksen. Myöhemmin hän kuitenkin avaa tapauksen uudelleen tutkittavaksi ja löytää todisteita laaja-alaisesta salaliitosta Kennedyn kuoleman takana.

Enemy of the State (1998)

Tässä Tony Stoccin ohjaamassa elokuvassa ollaan jälleen salaliittoteorioiden äärellä. Korruptoitunut kansallisen turvallisuuden agentti Thomas Reynolds (Jon Voight) järjestää hallituksen jäsenen salamurhattavaksi, jotta uusi kattavampi turvallisuusjärjestelmää käsittelevä laki otettaisiin voimaan. Murha kuitenkin sattuu videolle, ja tämä video päätyy lakimiehen ja perheenisän Robert Clayton Deanin (Will Smith) käsiin ja tämä lavastetaan murhasta. Dean, apunaan ex-agentti, yrittää puhdistaa maineensa ja tuoda totuuden julkisuuteen hinnalla millä hyvänsä.